Tänään Ahlaste tuupi esittää lyhytelokuvan Yksinäinen. Elokuva kertoo tarinaa nuorten yksinäisyydestä ja kaveruudesta, joka ei aina ole ihan sitä miltä se ensin näyttää.
Ahlaste tuupi on Ahlaisten nuorisoseuran perustama lasten ja nuorten sekä koko kylän elokuvakanava. Tuupi perustettiin nuorten hankkeena syksyllä 2011. Vuosien varrella tälle Ahlaisten kylän omalle YouTube kanavalle on julkaistu 284 juttua ja lyhytelokuvaa Ahlaisten elämästä ja tapahtumista.
Yksinäinen -elokuvaa alettiin ideoimaan ja suunnittelemaan alkuvuonna 2017. Ideaa ja käsikirjoitusta väänneltiin, kunnes se oli kutakuinkin tuotantovalmis kuvattavaksi 2.4.2107. Elokuva kuvattiin yhden päivä aikana ja käsikirjoituksta muokattiin aina viimeisiin kuvaushetkiin saakka, sillä eihän nyt mikään ikinä elokuvia kuvatessa mene niin kuin ollaan suunniteltu.
Yksinäistä editoitiin pitkin kevättä, mutta muiden kiireiden vuoksi sitä ei ehditty kesällä saamaan julkaisukuntoon. Elokuva päätettiin sitten viedä kansainvälisille Blue Sea Film Festivaaleille esikatselu ensi-iltaan ja julkaista se SUOMI 100 satakuntalaista elokuvaa -sarjan alkuvaiheissa.
Ja tässä se nyt on.
Tuupin tuotantoa nähdään myöhemminkin 100 satakuntalaista elokuvaa -sarjassa, sillä omien elokuvien ja juttujen lisäksi tuupilaiset ovat keränneet Ahlaisten muistitietoa talteen ja omia uusiakin juttuja pukkaa kokoajan ulos tuupista.
Ahlaste tuupin YouTube kanava
Ahlaste tuupi Facebookissa
Ahlaisten nuorisoseura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti