maanantai 18. syyskuuta 2017

Kertovat kädet

Harjavallan työhönvalmennuskeskuksessa kuvattiin 23.8. peräti 4 eri elokuvaa. Ensin tehtiin pieni onnitteluvideo KVPS 25 vuotta ja Tukenan 10 vuotta juhlagaalaan, sitten tehtiin esittelyvideo Kertovat kädet tukiviikkomakuorosta, sitten kuvattiin Kyläelämää Pirkkalassa ja lopuksi taltoitiin vielä Harjavallan työhönvalmennuskeskuksen oma Talent kisa.

Idea elokuvapäivästä ja Kyläelämää Pirkkalasta syntyi Myötätuulen viestin yhteydessä toukokuussa 2017, joten ei sitä muutenkaan ihan yhden asian kanssa liikkeellä oltu.

Asian äärellä oli Me Itse kokemuspuhuja Samuli Palmu kameran takana ja Aleksi Satomaa äänittäjänä.



Kuvaajana toimi Samuli Palmu

Kertovat kädet ensiesitys oli YK:n Lukutaitopäivän Porin tapahtumassa 8.9. ja se julkaistiin 10.9. koko maailman nähtäväksi.



Elokuva tuotettiin Kyläelämää Satakunnassa hankkeen tuelle ja työajalla pieneksi sivutuotteeksi Kyläelämää Pirkkalassa elokuvan lisukkeeksi, mutta kehtaa tätä katsoa tällaisena omana pikku esittelynäänkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti