tiistai 19. syyskuuta 2017

Satakuntalaista riukuaitaa tekemään

Keväällä 2016 SEKK ja MEKA TV sai tilaustyön tehdä Porin luontopajasta esittelyvideon.

Kuvaukset toteutettiin 4 kuvauspäivän aikana ja päivien aikana tallentui videokameran muistikortille paljon muutakin kuin vain se tilaustyö, kukapa sitä nyt yhden asian tähden viitsii mihinkään lähteä.


Tässäpä muuten tuo varsinainen GreenCare hankkeen tilaustyö nähtävillä, jos sattumoisin ette ole tätä nähneet.





Kuvauksissa tarttui materiaalia riukuaidan tekemisestä, joka laitettiin sitten takataskuun odottamaan otollista jälkikäsittelyaikaa ja tulihan se sieltä sitten #100satakuntalaista elokuvahankkeen myötä.


Satakuntalainen riukuaita -episodi julkaistiin 14.9.2017 ja on siis 18/100 #100satakuntalaista elokuva.





Kuvaajina oli Ari Impola ja Yki Räikkälä. Editoinnin suoritti Ville Rantanen. Tukeakin tämän elokuvan viimeistelyyn saatiin sitten ruhtinaalliset 20 euroa, joten muun työn ohessa tämäkin oheistuotato tuli väännettyä maailman nähtäville.

Noista kuvauspäivistä jäi sitten vielä kolmaskin elokuva jälkipolville ihmeteltäväksi. Samaan aikaan viimeisteltiin Tarinoita Karvianjoen vesistöstä ja kun saimme asiantuntijan mukaan, niin viimeisteltiin myös tämä Karvianjoki elokuva samalla kuvausenergialla valmiiksi.




Tässäpä siis taas satakuntalaista erityisosaamista kerrakseen katsottavaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti