torstai 21. syyskuuta 2017

Tarinoita Karvianjoen vesistöstä Leväsjoelta

SUOMI 100 satakuntalaista elokuvista on nyt 1/4 osaa julkaistu.

25/100 on kuvattu 2015 Leväsjoella Karvianjoen yläjuoksu eläväksi kuvaksi hankkeessa. Hankkeelle saatiin Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahastosta 3000,- tuki työskentelyyn ja kuluihin, mutta hanke levisi sitten niin laajaksi, että vain vähän yli puolet saatiin tällä tuella vietyä loppuun saakka.

Hankkeessa julkaisiin 8 lyhytelokuvaa ja nämä esitettiin 2016 Blue Sea Film festivaaleilla omana näytöksenään. Kuvatusta materiaalista olisi saanut vielä ainakin 4 lyhytelokuvaa lisääkin, mutta vain kaksi ollaan vuoden aikana saatu valmiiksi ja nyt tässä tämä toinen.

Ideana oli Ahlaste tuupin lasten ja nuorten kanssa tutkia ja kuvata lyhytelokuvia Karvianjoen vesistöstä, sen maisemista, merkityksestä, historiasta ja rannoilla asuvien ihmisten muistoista. Aiemmin oltiin Ahlaste tuupin kanssa tehty elokuvia Karvianjoen alajuoksulta ja nyt oltiin siis yläjuoksua tutkimassa.




Hanke oli liian iso liian pienellä rahalla ahnehdittu hanke, mutta kyllä se näinkin loppuun viedään vaikka pienellä Kyläelämää Satakunnassa hankkeen tuella ja vaikka vuoden parin viiveellä hankkeen päätyttyäkin. Periksi ei kuitenkaan anneta, sillä hanke oli ainakin meidän tekijöiden mielestä niin merkittävä, että kannattaa tehdä se näkyväksi tavalla tai toisella. 




Haastattelussa oli Karl Linden ja päivän kuvamateriaalista olisi saanut toisenkin lyhytelokuvan Leväsjoesta. Osa materiaalista todennäköisesti vielä käytetäänkin tulevaan Kyläelämää Leväsjoella elokuvaan.


Karvianjoen vesistöstä tehdyt elokuvat löydät tästä soittolistasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti