Nämä kouluprojektit onkin elokuvakasvatuksen huippuprojekteja muutenkin, kun oppilaat saavat tehdä itsensä näköisiä elokuvia itse tekemällä oppien ideasta ensi-iltaan saakka SEKKin ja MEKA TV sekä koulun opettajien ammattimaisessa ohjauksessa.
Ainoa ikuinen murheenryyni on tällaisten projektien jatkuvuuden turvaaminen. Ruskilan koulun elokuvien rahoittajalista onkin lähes yhtä pitkä kuin elokuvienkin lista. Hankkeita ollaan vedetty yhdessä Ruskilan perinnepiirin kanssa milloin milläkin tuella. Äkkiseltään kiitosta saavat Satakunnan taidetoimikunta, Porin lastenkulttuurikeskus Satakunnan verkosto, Karhuseutu, Ruskilan koulun vanhempainyhdistys, Opetusministeriö, Ympäristöministeriö, Nakkilan ympäristötoimi, kulttuuritoimi, koulutoimi ja kunta, Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahasto, Satakuntaliitto ja nyt viimeiksi Kansan sivistysrahasto, jonka pienen avustuksen turvin saatiin nämä pari elokuvapäivää jarjestettyä. Vaikka Ruskilan koulun elokuvakasvatus näyttää jatkuvalta ja turvatulta, rahoitus on kaikkea muuta kuin jatkuvaa ja turvattua.
Tämän pienen elokuvan taustalla on pitkäjänteistä työtä tehty jo lähes kaksi vuotta. Kun tätä Suomi 100 sarjaa alettiin aikanaan suunnitella, oli Ruskilan perinnepiiri ja koulu heti alusta lähtien sitoutuneet mukaan näiden elokuvien tekemiseen ja olivat mukana aktiivisesti myös rahoituksen hankkimisessa.
Lukuisten hylättyjen apurahahakemusten jälkeen saimme sitten pienen avustuksen Kansan sivistysrahastolta viiteen eri Suomi 100 satakuntalaista elokuvaa tekemiseen. Kuvamateriaalia oli kerääntynyt jo edellisenä vuotena, mutta näin se vaan on, että kun tavoitellusta rahoituksesta saavutettiin vain 1/3 osaa, niin tuloksetkin jäivät vähän vajaiksi.
Meillä oli siis varaa järjestää 2 elokuvapäivää ja ensimmäinen toteutettiin Myötätuulen viestin yhteydessä 24.5.2017 kuvauspäivän merkeissä Nakkilan kotiseutumuseolla.
Toinen päivä järjestettiin 4.9.2017 Ruskilan koululla, jolloin 6 luokkalaiset editoivat tämän kyseisen kotiseuturetken kuvamateriaalin oikeaksi elokuvaksi ja samaan aikaan 5 luokkalaiset tekivät oman SUOMI 100 satakuntalaista elokuvan. Kaksi yhden hinnalla siis.
Hienointa näissä viime vuosina tehdyissä elokuvissa on se, että näitä ollaan tehty yhdessä perinnepiirin ja Nakkila-Seuran kanssa, joten sen lisäksi, että ollaan opeteltu elokuvan tekemistä, olemme saaneet myös paljon arvokasta kotiseutu- ja muistitietoa talteen.
Viime vuonna kuvatuista materiaaleista saisi vielä 3 pientä lyhytelokuvaa, mutta rahoitus puuttuu. Näitä ehkä editoidaan Ruskilan pysäkin turvin, mutta varmaa tässä on taas vain epävarmuus, mihin aika ilman selkeää taloudellista tukea riittää.
Kotiseuturetkestä saadaan nähtäville myös Myötätuulen viesti Nakkilassa elokuvaan pienen episodin, eihän sitä nyt vain yhden asian kanssa ikinä kannata lähteä liikkeelle.
Jos ette sattumoisin ole nähneet vielä sitä Ruskilan 5 luokkalaisten 100 sekunnin SUOMI 100 leffaa, niin se on nähtävillä tässä.
Antoisia elokuvahetkiä tarjoaa näin siis Ruskilan koulu, toivottavasti näin myös tulevaisuudessa, jos rahoittajat suovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti