Satakunnassa toimii vuoden mittaan erityisryhmien kansalaisopiston mediapiirejä Eurajoella, Harjavallassa, Huittisissa, Merikarvialla, Nakkilassa ja Porissa.
Me Itse paikallisryhmiä on Eurajoella, Harjavallassa, Huittisissa, Kankaanpäässä, Merikarvialla, Porissa ja Raumalla. Osa näistä paikallisryhmistä on myös alueellisia; Harjavallan ja Porin Me Itse toiminnassa on mukana 3 eri kunnan meikäläisiä, Kankaanpää kattaa 5 Pohjois-Satakunnan kuntaa ja niin edelleen. Myötätuulen viesti Satakunnassa vietiin jokaiseen kuntaan Me Itse aktivistin toimesta, joten maakunnalinen Satakunnan meikäläisten alueverkosto täyttää koko Satakunnan.
Näitä mediapiirejä ja Me Itse paikallisryhmiä kutsutaan yhteisellä nimikkeellä Satakunnan meikäläiset. Ja Satakunnassa kun ollaan, niin noin satakunta Satakunnan meikäläistä tekee vuosittain noin 50 videota tai lyhytelokuvaa MEKA TV ja Me Itse kanaville.
Satakunnan pitkän linjan konkarit ovat ahkeria ja jakavat mielellään erityisosaamista valtakunnallisestikin. Esimerkiksi Me Itse YouTube kanavan kaikki 174 videota ovat tavalla tai toisella Satakunnan meikäläisten MEKA TV tuotantoa.
Tänä vuonna ja varsinkin syksyllä kaikki Satakunnan meikäläisten ryhmät keskittyvät näiden SUOMI 100 satakuntalaista elokuvien tekemiseen ja onhan näitä leffoja jo parikymmentä julkaistukin ja toinen mokoma vielä julkaistaan. Asiaa ollaan haudutettu ja kypsytelty jo syksystä 2015 lähtien, kun huomattiin, että SUOMI 100 juhlavuoden teema on YHDESSÄ. Tänä samaisena vuonna MEKA TV sekä Myötätuulen viesti täyttää neljännesvuosisadan, joten tätä 25/100 juhlavuotta on syytä juhlia YHDENVERTAISENA YHDESSÄ.
Takapakkiakin on tullut roppakaupalla tälle epätoivoiselle SUOMI 100 hankkeelle. Rahoitusta löytyi vain 1/4 koko hankkeen toteuttamiselle, SEKKin työntekijät joutuivat 3 kuukauden pakkolomalle rahoituksen loputtua kesken, eikä Myötätuulen viestinkään elokuvaosioon Satakunnassa löytynyt tarpeeksi nappulaa, mutta periksi ei anneta.
Syksy kynnetään siis syvällä työn touhussa, vauhtia piisaa ja hiki lentää. Aika epätoivoiselta tuntuu nyt jaksamisen ja ehtimisen kanssa, että saadaan koko SUOMI 100 satakuntalaista hanke kunnialla Satakunnan meikäläisten kanssa läpi, mutta arvioidaan sitä sitten YHDESSÄ Porin 25/100 juhlaseminaarissa 1.12.2017.
Periksi ei ainakaan anneta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti