tiistai 17. lokakuuta 2017

Ylisenpää kylillä

#suomi100 #100satakuntalaista elokuva 29/100 ja Kyläelämää Satakunnassa 4/36 toimii hyvänä mallisesimerkkinä siitä, miten kyläelokuvia on mukava tehdä.

Yhteistyökuvoista sovittiin Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille -hankkeen kanssa 13.1.2017 heti Kyläelämää hankkeen alkumetreillä ja helmikuussa alettiin suunnittelemaan elokuvaa kyläläisten kanssa. 

24.2. kävimme Kyläelämää hankkeen puitteissa esittelemässä hankkeen Kodiksamissa ja laitettiin suunnittelu alkuun ja seuraava kaikkien yhteinen tapaaminen olikin sitten jo kuvauspäivä 11.4.2017.



Kuvauspäiväksi saatiin apua Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen ohjaajilta ja Raumalta otettiin apuun vielä kuvaaja Veikko Rantanen. Kyläläisten ja meidän apulaisten voimin koko elokuva sitten käytännössä kuvattiin yhden päivän aikana ja myös ensimmäinen raakaleikkaus saatiin nähdä saman päivän aikana.

Päivästä kävi vielä Alasatakunta sekä Länsi-Suomi tekemässä jutut, joten aika tehokas elokuvatalkoo- ja mediapäivä meillä Ylisenpään kyläringin kanssa oli.



Yksi ilmakuvauspäivä vielä tarvittiin, mutta sitten olikin ensimmäinen Kyläelämää elokuva kuvattuna.

Elokuussa järjestettiin vielä yksi yhteinen editointipäivä ja korjauksia viuhuteltiin sähköpostin avulla. Hieman aika loppui kesken editoinnissa, mutta saatiin sentään esikatselu ensi-ilta Rauman Blue Sea Film Festivaaleille isolle valkokankaalle.



Varsinainen julkaisupäivä oli sitten 29.9.2017. 



Elokuva materiaaleista olisi saanut pari pientä episodielokuvaa lisääkin, mutta näillä resursseilla ja budjetilla ei enempään tällä kertaa pystynyt. Toivoa vain sopii, että tekijöille jäi kipinää tehdä vielä parempikin kyläelokuva jossain vaiheessa, paukkuja näissä kylissä kyllä löytyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti