Tällä kertaa saatiin koko 7 osallistujan mediaryhmä remmiin mukaan, oltiinhan kotikentällä tekemässä elokuvaa.
Elokuvan tekeminen ei tämän enempää selittelyjä tarvitse, rento elämisen meininki kuultaa kyllä läpi katsojille Merikarvian kuvausryhmän kuvista.
Mukavan ja leppoisan kesäelokuvan lisäksi löysimme Merikarvia-Seurasta uuden yhteistyökumppanin, jonka kanssa myöhemmin syksyllä kuvattiin kahta Kyläelämää elokuvaa ja suunniteltiin jo kolmattakin.
Niin ja jotta päivä ei olisi jäänyt vajaaksi, kävimme vielä pienen porukan kanssa kuvaamassa Siikaisten Saarikoskella perinnetapahtumaa, josta saimme episodin Siikaisten kyläelokuvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti